Valinnan hetki: kotimaiset uusiutuvat vai Rosatom?

4.12.2014

Eduskunta äänestää 5. joulukuuta Rosatomin ja Fennovoiman ydinvoimahankkeesta. Itsenäisyyspäivän alla olevassa äänestyksessä ratkaistaan, sidotaanko suomalaisten veronmaksajien rahat venäläiseen ydinvoimahankkeeseen vuosikymmeniksi. Vaihtoehtona on kotimaisten uusiutuvien energiamuotojen ja energiatehokkuuden laaja käyttöönotto. Se tarjoaisi vientinäkymiä ja kasvua puhtaan teknologian suomalaisille yrityksille.

Suomessa on paljon osaamista puhtaissa teknologioissa, jonka käyttöönotto veisi meitä maailman ympäristöongelmien ratkaisijoiden etujoukkoon ja lisäisi energiaomavaraisuuttamme.

Etelä-Savo on metsäenergian maakunta. Täällä on myös aurinkoenergia- ja biokaasuyrityksiä sekä merkittävää sähköverkkojen osaamista. Maakunnan rooli maamme energiamarkkinoilla on sitä suurempi, mitä pienemmän sijan annamme keskitetylle energiantuotannolle ja venäläiselle ydinvoimatekniikalle.

Ydinvoiman lisärakentamisen aika on ohi. Ydinvoimahankkeet ovat taloudellisesti kalliita ja keskitettyjä ratkaisuja, joita toteutetaan nykyään lähinnä keskitetyn valtiojohdon maissa. Venäläinen Rosatom on Venäjän valtiojohdon alaisuudessa oleva valtionyhtiö, jonka liiketalous on salaista ja sen toiminta on osa Venäjän valtion vallankäyttöä. Suomea ei kannata sitoa tällaiseen hankkeeseen vuosikymmeniksi. Fennovoiman hankkeen suomalaisina omistajina on pääasiassa kunnallisia energiayhtiöitä, jotka sitovat veronmaksajien rahoja tähän riskialttiiseen hankkeeseen.

Markkinataloudet länsimaissa valjastavat hajautettua energiantuotantoa oman energiamurroksensa toteuttamiseen. Energiantuotannolla luodaan nykyaikana teollisuutta, ei vain tuoteta sähköä sille. Suomalaiset työpaikat bioenergiasta, auringosta, tuulesta ja älykkäistä sähköverkoista auttaisivat kansantalouttamme uuteen nousuun. Laitetaan kotimaiset pääomat niihin.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö
Puoluehallituksen jäsen Veli Liikanen

Kirjoituksemme julkaistiin Länsi-Savossa 4.12.2014.


Kommentteja

Ei vielä kommentteja.


Lisää:

Kommentti: