Eduskuntavaalien päätöspuheenvuoro

24.4.2011

Eduskuntavaalit saatiin päätökseen viikko sitten ja tulosta on ehditty sulatella jo hetki. Tässä oman vaaliprojektini päätöspuheenvuoro.

Olin ensimmäistä kertaa ehdolla vaaleissa, ja ehdokkuuden myötä ensimmäistä kertaa mukana puoluetoiminnassa. Sain 301 ääntä (pyöristettynä 0,4 % vaalipiirin äänistä), ja olen tähän äänisaaliiseni oikein tyytyväinen. Suuret kiitokset äänestäjille ja kaikille kampanjaani tukeneille!

Etelä-Savossa Vihreiden kannatus kasvoi hiukan. Jäimme kuitenkin kauas tavoitteestamme, eli kansanedustajapaikan uusimisesta, ja sikäli Etelä-Savon Vihreiden vaalitulosta on pidettävä huonona. Muun maan heikkojen vaalitulosten vuoksi Etelä-Savo nousi Suomen viidenneksi vihreimmäksi vaalipiiriksi ja oli yksi niistä harvoista, joissa kannatus nousi.

Valtakunnallisesti Vihreiden tulos oli varsinkin kansanedustajapaikkojen valossa kamala. Vihreät törmäsi vaaleissa äänikynnykseen, ja 1,5 prosenttiyksikön (eli noin 15 %) lasku kannatuksessa vei 5 kansanedustajapaikkaa (eli 33 % paikoista).

Vaalitappion syistä on jo kirjoiteltu ja keskusteltu paljon. Yhdyn muihin hallitustaipaletta ja kampanjaviestintää arvostelleisiin. Itse olin enemmän tai vähemmän tyytymätön Vihreiden hallituspolitiikkaan koko hallituskauden ajan. Hyvät saavutukset jäivät oikeistohallituksen monien huonojen päätösten varjoon. Vaalien alla vanha hallitusyhteistyö olisi pitänyt jättää selkeästi taakse ja suhtautua kriittisesti hallituksessa tehtyihin huonoihin ratkaisuihin.

Jatkossa toivon Vihreiden olevan tarkempia hallitusyhteistyön ehdoista ja kriittisempiä hallitustyöhön liittyvässä viestinnässään. Toivon, että Vihreät kehittyy vielä entistäkin avoimemmaksi ja keskustelevammaksi puolueeksi. Toivon, että Vihreät pitää tiukasti kiinni profiilistaan ympäristöongelmia ratkaisevana ja tulevaisuuden elinolojen puolesta kamppailevana puolueena. Toivon, että puolue ottaa erityisesti viestinnässään ja poliittisten teemojensa teroittamisessa askeleen vasemmalle siten, että kansalaisille on selvää, että Vihreät on heikko-osaisten aseman parantamisen, sosiaalisten erojen tasoittamisen ja peruspalvelujen kunnossa pitämisen asialla.

Vihreät ovat saaneet todella paljon uusia jäseniä vaalitappion jälkeen, ja se on erittäin hyvä asia. Esimerkiksi Etelä-Savossa Vihreät ovat kilpailijoita pahasti jäljessä myös vaalitalkoolaisten ja tukijoiden määrässä. Paikallisiin vihreisiin tarvitaan uutta verta, uusia rivijäseniä ja uusia aktiiveja. Jos haluat Vihreille parempia vaalituloksia, tule mukaan tukemaan ja tekemään vihreätä politiikkaa!

Omaan vaalikampanjaani olen ihan tyytyväinen. Paljon aikaa ja paukkuja meni vaalityön ja kampanjoinnin opetteluun. Vaalipaneeleissa koin pärjääväni asiaosaamisen ja linjanvetojen puolesta hyvin, mutta esiintymistaidoissa olisi vielä parannettavaa. Vaalirahaa sain loppujen lopuksi kerättyä ennakoitua enemmän, mistä jälleen kerran suuri kiitos kaikille lahjoittajille!

Nyt vaalien jälkeen on vuorossa tervetullut paluu arkeen. Joskus tuonnempana on syytä tehdä ratkaisuja puolueosallistumiseni jatkon suhteen. Pyrinkö esimerkiksi ehdokkaaksi ensi vuoden kuntavaaleihin? Pidän tämän verkkosivun ja Facebook-sivuni pystyssä siltä varalta, että (wanna-be) poliitikonurani saa vielä jatkoa. Tai siltä varalta, että keksin sivuille muuta järkevää käyttöä.

Kiitos kaikille paremman maailman puolesta vaaleissa kampanjoineille!
Veli

P.S. Hyviä vaalianalyysejä vihreistä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Heikki Sairanen ja Teppo Eskelinen.


Kommentteja


  1. Ei muuta kuin kohti kuntavaaleja! Ja päivittele ihmeessä tätä blogia aina silloin tällöin, se tuo näkyvyyttä ja kannattajia hitaasti mutta varmasti.

    25.4.2011, 18:54
    By: Mikko Piippo I Link


Lisää:

Kommentti: