fbpx

Ilmastonsuojelu voimistaa kilpailukykyämme

17.4.2015

”Ilmastonmuutoksen hillitseminen pitää asettaa teollisuuden kilpailukyvyn edelle.”

Ylen vaalikoneessa kysyttiin eduskuntavaaliehdokkaiden kantaa yllä olevaan väittämään. Valinta oli minulle itsestään selvä: täysin samaa mieltä.

Ensimmäinen peruste on tämä: Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn vaaliminen eivät sulje toisiaan pois.

Aktiivinen ilmastopolitiikka on hyväksi myös teollisuuden kilpailukyvylle. Se kannustaa meitä luomaan tuotteita ja ratkaisuja, joita markkinoilla tarvitaan jo nyt, ja tulevaisuudessa yhä enemmän.

Toinen peruste on vakavampi: Jos emme nyt paina jarrua ilmastonmuutokselle, elinympäristömme muuttuu rajusti.

Voimakkaan ilmaston lämpenemisen vaikutukset talouteen ja hyvinvointiin ovat tuhoisat.

Jos kasvihuonekaasupäästöt kasvavat nykytahtia, Suomen keskilämpötila nousee noin 6 astetta vuoteen 2100 mennessä.

Sitran julkaiseman tulevaisuusskenaarion mukaan tämä toisi lastenlastemme sukupolven elämään myrskyjä, tulvia ja harmaita talvia, mutta myös kasvavan joukon ilmastopakolaisia, köyhtymistä ja levottomuuksia.

Ilmastobarometri 2015 kertoo, että olen ajatuksineni samoilla linjoilla kuin suomalaisten enemmistö. Barometrin mukaan ilmastonmuutos koetaan yhä suureksi maailmanlaajuiseksi uhaksi, ja suomalaiset toivovat päättäjiltä aktiivisempaa ilmastopolitiikkaa.

Kyselytutkimus kertoo kansalaisten myös pitävän tärkeänä, että Suomi on edelläkävijä päästöjä vähentävien teknologioiden käyttöönotossa. Suomalaiset uskovat, että uuden osaamisen ja teknisten ratkaisujen kehittäminen voi parantaa Suomen kilpailukykyä ja luoda työpaikkoja.

Maapallo on meillä lainassa tulevilta sukupolvilta. Ilmastonsuojelu tarkoittaa tulevaisuuden hyvinvoinnin ja työpaikkojen suojelemista.