Millä erottuisin eduskunnan harmaasta massasta?

3.4.2015

Äänestäjä lähetti minulle kysymyksen: “Voisitko vastata muutamalla asialla, millä sinä erottuisit eduskunnan muuten niin harmaasta massasta?”

Ehdokas ja harmaa massa.

Mitään sirkustemppuja en aio eduskunnassa tehdä, joten pyrin erottumaan hyvällä perehtymisellä, aktiivisella liittolaisten etsimisellä sekä kärsivällisellä tiimityöllä.

Aion kasata ympärilleni asiantuntevan tiimin (eduskunta-avustajasta ja mahdollisesti toisen henkilön omilla rahoillani palkaten), jotta saamme kansanedustajan vaikutusmahdollisuuksista kaiken irti.

Eduskunnassa yksikään edustaja tai puolue ei saa asioita aikaan yksin. Siksi tärkeiden tavoitteiden edistämisessä on etsittävä liittolaisia muista puolueista, neuvoteltava ja muotoiltava yhteisiä päämääriä. Tästä työstä olen varmaankin oppinut eniten Polttava Kysymys -ilmastolakikampanjassa viettämieni vuosien aikana.

Hyvä tiimityö on minulle tärkeää. Minä en ole yksinäinen sankari, joka omatoimisesti korjaa kaikki epäkohdat. Olen parhaimmillani tiimeissä, joissa vaihdetaan ajatuksia, täydennetään toisten osaamista ja pelataan yhteiseen maaliin. Yhdessä me voimme vaikuttaa!

Koitan siis tehdä töitä suuresti arvostamani Oras Tynkkysen tyyliin: kylmäpäisesti, kärsivällisesti, asiat edellä.

Eduskunnan massasta erottuisin myös nuorisoasioiden asiantuntemuksellani. Energia- ja ympäristöpolitiikka on toinen kokonaisuus, jossa vahvistaisin eduskuntaa. Kansanedustajana aion käyttää selkokieltä ja olla avoin ja rehellinen.

Ask.fm:ssä kysyttiin myös, millaisen kansanedustajan kansa minusta saisi.

Asiantuntevan, yhteistyökykyisen, rehellisen ja avoimen. Edustajan, jonka arvoissa keskeisellä sijalla ovat tasa-arvo, heikompien puolustaminen sekä luonnon kunnioittaminen. Suosittelen lukemaan, mitä muut minusta sanovat.


Kommentteja

Ei vielä kommentteja.


Lisää:

Kommentti: