fbpx
rintanappeja

Haaviston kansalaistoiminnan jatkot

Pekka Haaviston vaalikampanja ja sen ympärille syntynyt kansalaisliikehdintä oli upeaa seurattavaa. Kampanjan tekijöiden, tukijoiden ja kannattajien luovuus ja positiivinen pöhinä oli jotain aivan ainutlaatuista ja ennennäkemätöntä suomalaisessa vaali-elämässä. Liikehdintä tavoitti ja innosti poikkeuksellisen suuren joukon kansalaisia mukaan toimimaan yhteisen projektin hyväksi.

Presidentinvaalit 2012 on nyt käyty, mutta toimintaa paremman yhteiskunnan puolesta tarvitaan yhä. Humaanimman ja oikeudenmukaiseman maailman puolesta pitää taistella ja poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaa myös vaalien ulkopuolella. Usein vaikuttaminen on jopa helpompaa ja tehokkaampaa silloin, kun päättäjät ovat työpöytiensä ääressä ja lehtien palstoilla on tilaa muullekin kuin vaaliraportoinnille.

Taistelussa humaanimman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta menestytään silloin, kun asian takana on aktiivinen kansalaisliike. Kun yhteiskunnallinen keskustelu vaimenee, vaikeutuu myös positiivisten muutosten aikaansaaminen. Ilmastonmuutos on osuva esimerkki kiirellisiä ratkaisuja vaativasta yhteisestä ongelmasta, joka on pudonnut pois päätöksenteon keskiöstä samalla, kun siihen kohdistuva mediahuomio ja kansalaiskeskustelu on hiipunut.

Toivon koko sydämestäni, että presidenttiehdokas Haavistosta innostuneet ihmiset ja heidän liikevoimansa eivät hiivu, vaan jatkavat pöhinää ja toimintaa Haaviston esiin nostamien positiivisten muutosten puolesta vaalien jälkeenkin. Rauhaa, sovittelua, tasavertaisuutta ja rakentavaa yhteistä keskustelua on yhä edistettävä. Syrjintää, kahtiajakautumista, köyhyyttä ja kiusaamista vastaan on taisteltava. Suomen pitää olla kokoaan suurempi toimija kansainvälisessä yhteistyössä ympäristöongelmien ratkaisun, ihmisoikeuksien, reilun kaupankäynnin, työntekijöiden oikeuksien ja taloudellisen keinottelun karsimisen puolesta.

Tätä työtä jokainen meistä Haaviston tukijoista voi jatkaa monien erilaisten järjestöjen, liikkeiden ja kampanjoiden puitteissa. Heitin tähän alle listaan muutamia ensimmäiseksi mieleeni juolahtaneita puoluepoliittisesti sitoutumattomia järjestöjä ja kampanjoita, useamman erilaisen teeman ympäriltä. Hyviä esimerkkejä löytyy runsaasti lisää, niitä sopii heitellä vaikka alle kommentteihin.

1 Comment

  • Pär S. Epano sanoo:

    On hienoa, että suhtaudut Haaviston kannattajaliikkeeseen noin positiivisesti. Toivotaan että Haavisto-ilmiö ei jää pelkäksi tyhjäksi karnevaaliksi, vaan se pitää sisällään jotain syvempääkin.

    Harmi että vaalitenteissä ei selvitelty enempää ehdokkaiden kantaa veropolitiikkaan. Millainen on oikeudenmukainen verotus ? Ok, aihe ei kuulu presidentin toimivallan piiriin, mutta olisi ollut valaisevaa kuulla ehdokkaiden näkemykset aiheesta.

    Oikeisto-vasemmisto jako on kuitenkin yhä täysi tosiasia yhteiskunnassa, vaikka Stubb/Jungner/Osa vihreistä muuta sanoisivatkin. Toisen kierroksen surullisin asia oli, että oikeasti eriävää mielipidettä markkinaliberaaliin keskustaoikeistolaiseen normiin ei juuri esitetty. Nyt Saulin ja Pekan erot olivat kosmeettisia – siksi seksuaalisen suuntautumisen ja asevelvollisuuden kaltaiset toisarvoiset tekijät ratkaisivat lopputuloksen.

    Ilmastonmuutoksen torjuminen ym. puoluepoliittisesti suhteellisen neutraalien asioiden ajaminen on tärkeä asia, mutta ei saa unohtaa yhteiskunnallisen eriarvoistumisen ja tuloerojen kasvun pysäyttämistä. Näitä tosin on vaikeampi ajaa värjäytymättä poliittisesti.